Jokainen meistä elää mielensä kanssa ja se on meillä kaikilla erilainen. Ne jotka menestyvät ja saavuttavat enemmän materiaalisessa maailmassa, ajattelevat ehkä suuremmin. Ne jotka alistuvat huonompaan ja kiertävät kehää, ajattelevat ehkä ansaitsevansa huonompaa. Mieli on siitä kummallinen, että sillä on meihin valtavasti valtaa!
Kohtaloon uskominen ei ole ratkaisukeskeistä, se on enemmän kuin katselisi usvaista maisemaa, josta putkahtaa sattumanvaraisesti esiin hirvi ja hirven kanssa pitää sitten pärjätä, oli yhteistä kieltä tai ei.
Ne, jotka uskovat kohtaloon, jäävät jopa absurdin tilanteensa vangiksi, he saattavat jäädä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, koska kohtalo niin määräsi.
Kohtaloon uskominen liitetään rakkauteen … On vaarallista uskoa, että maailmassa on vain yksi ja ainut oikea…
-Näin sanoo tämä 64 vuotias.
Mieli ohjautuu alitajunnasta!
Mieti nyt jotain arkkitehti Eiffeliä… se rontti pykäsi Pariisiin tornin, joka ei mukautunut maisemaan, mutta herra Eiffel ajatteli suuresti… vaikka torni piti purkaa alkuperäisen suunnitelman jälkeen pois, hän päätti tehdä sen huolella.
Hänen ympärillään oleva tiimi uskoi Hra Eiffeliä.
Piipahdin tyttäreni kanssa Pariisissa muutama vuosi sitten ja Eiffeltorni puhutteli minua joka ilta… En voinut olla miettimättä sen tarinaa ja niitä miehiä jotka sen rakensivat…
- Miten he palelivat ilman Coretex takkia?
- Miten liukkaita olivat tornin palkit pakkasella?
- Miten paljon huipulla tuuli?
- Missä he pissasivat tai söivät eväänsä?
- Entä jos jollakin ei ollut eväitä mukana?
- Paljonko he saivat palkkaa, riittikö se mihinkään?
- Oliko siinä korkeanpaikan lisä?
- Pelottiko heitä?
Koin siis Eiffelin äärellä eräänlaisen valaistumisen, se oli yksinkertaisuudessaan se – Hanki ympärille inspiroivia ihmisiä, joiden kanssa sinulla on sama visio… Usko itse omiin piirustuksiisi… Silloin muutkin uskovat.
Jos aina vähättelet itseäsi, ei kukaan muukaan näe arvoasi…Jos uskot kohtaloon ja elät huonossa ihmissuhteessa, olet kohtalon vanki. Kuka haluaisi elää vankina, kun voi olla vapaa jos niin päättää?
Mielen ylennys alkaa mielestä…
Luovuus vähenee mitä enemmän kykkii kotona yksikseen.
Siksi on lähdettävä ulos.
Joskus on niin äärimmäisen vaikea hilata perse ylös penkiltä, vaikka kuinka tietää, että ulkona mieli parantuu. Joskus sitä laahaantuu vain jääkaapille ja pistää suun makeaksi.
Tekee mieli lähteä juoksemaan, kuten silloin ennen… mutta sitä pelkää, että hajoaako polvet…
Kun luovuus vähenee, elämän ilo vähenee myös… Unelmista pitää pitää kiinni. Ne voivat olla aivan pieniä ja mitättömiä, mutta oman hyvinvoinnin kannalta tärkeitä.
Ohessa lista isommista unelmista, mitä tällä hetkellä haudon päässäni.
1.Haluan tehdä abstraktin taulun
Ilmoittauduin ensi sunnuntaina abstraktin maalauksen kurssille… Joku Norjalainen nainen sen pitää… en tiedä mitä kieltä edes puhuu, nappasin kurssin netistä randomisti… Se on ilmainen, joka tarkoittaa, että houkutellaan johonkin pidempään kurssiin… Mutta, minua kiinnostaa ja se riittää alkuun. Olen aika hyvä piirtäjä, koulun arvosanoilla 9-10 väliltä… Mutta koulusta on tuhat vuotta ja en ole piirrellyt… Tuosta voi jo tukistaa itseään!
Kaikki se mikä tuottaa iloa, kuten piirtäminen, sitä pitäisi harrastaa… (Kävin joskus akvarellikurssin, mutta se ei ollut oma lajini… Liian hentoa ja liian kuvaavaa, ja inhosin sitä, että muut oli minua parempia. He pulputtivat kuin juoksevat hanat sairauksistaan ja elämästään ja olivat käyneet ryhmässä jo vuosia… Heidän työnsä olivat virheettömiä, minua ärsytti heidän puhetulva. Olin itse silloin nuori ja halusin maalata hiljaisuudessa. Auts, että tuo kokemus lannisti, koska olen enemmän Picasso ihmisiä. Vääristyneiden kasvojen ihminen! Picasso tyyppisestä maalauksesta ei voi löytyä virheitä, kuten akvarelleista löytyy… Saa laittaa silmät vaikka jalkapohjaan.
2. Kuukausi Balilla, tyttären kanssa, äiti aikuinen lapsi lomaa.
Meillä oli niin onnistuneita matkoja aikoinaan, että niitä on ikävä.
3. Uinti.
Jessus, miten on vaikea rahdata itseään uimaan. Ensimmäisenä tulee mieleen, onkohan siellä tuttuja? Niitä ei uimahallissa halua nähdä! Sitä suomii ja kuomii itseään, tekemättömistä hommista. Opettelin uimaan aikuisena, ja olen kehdannut jättää tuon ihanan, mieltä ylentävän harrastuksen.
4. Juokseminen, Mieli tahtoo juosta, ja samalla se harraa vastaan, epäilen ikinä kykeneväni esim. 10 km juoksuun, mihin muut pystyvät noin vain.
Mieli rakastaa aurinkoa!
Girls, they wanna have sun!
On aivan upeaa, että aurinko paistaa ja kevät jo hehkuu ilmassa.
Kaikki on niin paljon helpompaa auringossa.
Tuleva kesä on erilainen kuin yksikään aikaisempi.
Olen ensimmäistä kertaa vapaa päättämään omasta aikataulusta. Saan lyödä ruksit kalenteriin tai olla lyömättä.
Tähän asti on saanut odotella 2 viikon lomaa ja sitä toista 2 viikon pätkää, sillä monessa työpaikassani ei ole saanut pitää yhteen putkeen koko kuukautta!
Eläkeikä on uusi kokemus ja se vaatii sulattelua.
En väitä, että se on yhtä onnen aurinkoa.
Välillä mieli hykertelee onnesta, että saa herätä milloin huvittaa ja välillä mieli tipahtelee muistoihin ajasta jolloin kuului johonkin.
Pitää vain muistaa se, että niin kauan kuin hengittää on pala universumia. Osa suurempaa kokonaisuutta, vaikka kokee olevansa yksilö ja välillä yksinäinen.
Jostain pitää kehitellä ympärilleen positiivinen tiimi. Kun yli 60 vuotias muuttaa vanhaan paikkaan, ei ystäviä tipu eteen noin vain… Kaikilla on omat systeemit ja niihin on vaikea ujuttautua. En ole koskaan ollut myöskään se tuppautuja tyyppinä. Tarvitsen myös voidakseni hyvin paljon yksinäisyyttä. Melkoinen kombo mun mielellä on.
Mieli tarvitsee voidakseen hyvin ystäviä ja sopivasti yksinäisyyttä ja liikuntaa. Se tarvitsee luovuutta ja hyvää ruokaa, aurinkoa unohtamatta. Ethän ikinä anna kenenkään alentaa mieltäsi!
Näillä miettein kohti kevättä…
Bythe<3
iirispiiris
GrannyNanny 