Ähkystä yksinäisyyteen…

Elämisen Ähky. Ihmisähky, puhelinähky, someähky niitä tässä blogissa käsittelen.

Joku saattaa toivoa lottovoittoa, minä toivon omaa aikaa. Silmät zombiena istumista, villasukat jalassa sängyn pohjalla makaamista, löllöilyä, Netflixailua, unelmointia…

Yksinäinen viikonloppu oli unelmani avioliitossakin. Jos sain olla yksin viikonlopun, en kertonut siitä kenellekään.

En paljastanut yhdellekään ystävälle, että jäin yksin viikonlopuksi, koska tahdoin rauhaa.

Tarpeeni yksinäisyyteen on valtavan suuri yhä. Se on perustarpeeni.

Aistimisen ähky

Muiden seurassa tarkkailen ja aistin voimakkaasti. Luen ihmisestä fiilikset ja eläydyn niihin helposti. Luen surun, väsymyksen ja kireyden.

Tuo herkkyys olla aistit auki, vie minusta voimaa, ja siksi minulla on tarve päästä puhdistautumaan.

Olen harvoin yksinäinen ollessani yksin. Puuhaan silloin kaikkia mahdollisia rästiin jääneitä hommia ja suunnittelen. Näen itseni tekemässä lampunvarjostimia narusta, näen itseni maalaamassa turkoosia suurta taulua, mutta ne jäävät ”näyiksi” sillä niidenkin tekeminen vaatisi yksinäisyyttä.

Tunnen itseni rikolliseksi, joka laiminlyö yksinäisyyden tarpeella läheisiään. Mutta tiedän jo nyt, että minun pitää lakata laiminlyömästä itseäni.

Olen kuin kännykkä, tarvitsen latausta.

Lataus saattaa olla simppeli hetki saunan lauteilla huokaillen.

Se saattaa olla simppeli hetki aarrekartan parissa.

Se saattaa olla hetki hiljaisuutta.

Se saattaa olla hetki jolloin kuuntelen meditaatioita, ja lötköilen yöpaidassa.

Saattaa se olla hetki, jolloin lähden kirpputorille fiilistelemään rauhassa.

Se saattaa olla hetki vanhojen valokuvien katselua.

Se saattaa olla hetki kirjan kera tai piirrellen.

Se saattaa olla hetki kotia siivoten, pyykkiä lajitellen.

Mukavaa yksin ja kaksin

Yksin on ihanaa olla. Viihdyn omassa seurassa. Mulla on mukavaa yksin. Toki mulla on mukavaa myös kaksin.

Hankalaa yksinolon tarpeesta tekee syyllisyys, sillä kumppanille on vaikea perustella tarvetta olla yksin, hän saattaa kokea sen torjuntana.

Kumppani on onneksi todella kypsä ja hieno ihminen, eikä minua syyllistä, mutta minä syyllistän itseni. Olen sukupolvea joka kasvatettiin miellyttämään muita, eikä tunnistamaan omia tunteitaan tai tarpeitaan. Ne piti hyllyttää. On todella hankalaa seurata sydämensä ääntä, kun tahtoo olla muidenkin mieliksi. Olen aina kadottanut itseni parisuhteisiin, enkä enää tahdo niin tehdä. Siksi pidän kynsin hampain kiinni ”minusta”.

En ole ihmisenä sama kuin lapsena. En anna alitajunnan ohjata minua enää itseni torjumiseen. Saan olla tämä. Jos en kelpaa. Ei haittaa.

Mielistelyn ähky

Olen miettinyt, johtuuko ihmisähky siitä, että palvelen ihmisiä työssä. Palveluammatissa pitää olla koko ajan ”mieliskielis”. Näännyttää sekin, että esittelen itseni päivittäin noin 150 kertaa puhelimessa…

Palveluammatti luo ”ihmisähkyn”. Olen ihmisähkyinen, vaikka rakastan ihmisiä. Tarvitsen ihmisiä ympärille, mutta säännöstellysti.

Olen myös ”puheluähkyinen” tarvitsen etäisyyttä puhelimeen, sillä puhun päivät.

Vapaa-aikana en tahdo tuhlata aikaa puhelimeen.

Olen pieni pala sosiaalista mediaa. Siinä on monia hyviä puolia, mutta siitä voi tulla ähky.

Otin äsken itseni pois Linkedinistä… Tuli Linkedinähky.

Teen tavallaan kuolin siivousta someen… Kamalasti sanottu, mutta Linkedinin tarjontaa en enää tarvitse.

Koen Linkedinin hyväksi niille, joilla on vielä työelämää jäljellä. Minua Linkedin ei kykene auttamaan. Olen ilmaa työnantajille.

Se saitti ärsytti valtavasti… Siellä oli paljon hyviä ja koskettavia tarinoita, mutta paljon tekopyhyyttä.

En kaipaa tekopyhyyttä elämääni.

Kaipaan totuuta, olkoon se kuinka karvas tahansa.

Blogi lomalle lomps…

Mietin kovasti tämän blogin kohtaloa. Aloitin tämän 4 vuotta sitten summanmutikassa. Kaikki oli hurjaa sattumaa, vaikka sattumia ei ole.

-Grannynanny nimi tuli siitä, että olin aikuinen (60v) Aupair Australiassa puolen vuoden ajan… En ole enää Aupair… Se oli muutos elämässä ja huikee reissu, mutta Blogi tarvitsee syvemmät juuret ja rakenteet kuin puolen vuoden Australian reissun.

Blogia on hyvä suunnitella ja fokusoida.

Moni uusista lukijoista ei tiedä miksi täällä kirjoitan.

Lähdin bloggariksi vahingossa, tietämättä tästä maailmasta mitään.

En kadu. Bloggaus on antanut enemmän kuin ottanut. Toki se on ottanut paljon aikaa ja se vie rahaa kuten moni muukin harrastus.

Olen katsellut muiden aikuisten naisten sometusta, ja ihailen heidän tarmoaan vetää joka päivä uusi meikki, esitellä se, kysyä joka päivä yleisöltä kysymys tai esitellä koti, kaurapuuro, vaatteet ja päivä… En pysty samaan.

Pidän vähintään kuukauden tauon bloggauksessa, tahdon päivittää mieleni suhteessa blogiin.

Aion kysyä itseltäni seuraavat kysymykset: Mitä bloggaus minulle merkitsee? Mitä annettavaa minulla lukijoille on? Kuka lukee blogejani?

Maksu on suoritettu joulukuuhun asti blogipohjasta, joten näitä saa lukea sinne saakka.

Kaiken sovittaminen yhteen repii ja raastaa.

Blogin asiasisällön miettiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Kuvat, niiden editointi ja somistus vaatii aikaa. Koen riittämättömyyttä siitä, että hutkin asiat kokoon kiireessä.

Elämä on hyvää, mutta koen olevani aika-ajoin piipussa.

On ihanaa, että olet lukenut blogejani ja kiitos jokaiselle, jotka olette kommentoineet. Kommentit ovat bloggarille tärkeitä, sillä muuten tämä on yksinpuhelua.

Toisaalta on kamalaa antaa periksi, sillä blogi on ollut minulle rakkainta mitä olen koskaan saanut tehdä!

Tulen kokemaan vieroitusoireita, sillä kirjoittaminen on ollut aktiivinen osa arkeani.

Ihanaa syksyä sinulle, kyyneleet tässä vierii, sillä jo nyt on ikävä viikottaista postausta ja siihen liittyvää ”kutkuttavaa” intoa. Palataan kuukauden päästä ja katsotaan miten silloin potkii…

Bythe<3

iirispiiris

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s