Ujostuttaa kertoa…

Ujous tupsahtaa vieläkin jostain esiin, vaikka olen jo vanha.

Ujoutta voi lieventää väkevillä juomilla, mutta krapulassa ujous kaksinkertaistuu. Se on käsijarru, joka pomppaa päälle vauhdissa ja silloin sitä lentää kaaressa tiedottomaan tilaan..

Ujous punaa posket, kramppaa sanat ja saa tuntemaan itsensä idiootiksi.

Luulin jo, että olen kasvanut siitä ulos. Takana on nolot jähmettymiset, jalkoihin ja sanoihin kompuroimiset. Tutuilla tantereilla tallustellessa ujoutta ei ole tarvittu.

Ujo minä pulpahtaa esiin mukavuusalueen ulkopuolella. Se siis värjöttelee ihmisen sisällä hamasta hautaan.

On oikeastaan etuoikeus olla ujo. Se suojaa monelta mokalta ja pistää järkeä päähän.

Ujostuttaa kertoa...
Auto, jonka kuvasin Järvenpäässä yhtenä kesänä

-Kuinka paljon rohkeutta uskallat jättää tänään käyttämättä?

Kysyy Tommy Taberman

Tommy Taberman kysyy viisaita… En voi jättää käyttämättä yhtään rohkeutta!

Ujous on tietynlaista varauksellisuutta, mutta myös suoja! Ja rohkea voi olla ujo.

Ujostuttaa kertoa...
Auto järvenpäässä yhtenä kesänä, tarttui kameraan.

Ujostuttaa, mutta kerron kuitenkin

Yhtenä aamuna kävelin töihin. Tien toiselle puolelle pysähtyi bussi. Kuulin kuinka se jarrutti. Siinä kohtaa ei ollut edes pysäkkiä. Hätävilkut ilmestyivät päälle.

Joku juoksi tien yli. Mies mustissaan.

Hätäännyin. Mikä juttu tämä oikein on? Mitähän miehellä on asiaa?

Tunnistin tyypin heti. Olin miettinyt häntä kerran ja ajatellut, että miltä hän mahtaa nykyään näyttää ja olisiko hän tunnistettavissa yhä.

Tavattiin 40 vuotta sitten viimeksi… Myin kioskissa merkkareita ja hän kävi ostoksilla. Olin kuulemma jäänyt mieleen. Se imarteli. Hän muistaa jopa vaatteet joita käytin.

Mies juoksi eteen mustissaan, otti numeroni ja antoi omansa. Sen jälkeen kaikki on ollut vähän sekaisin.

Sekaisin normaalista. Ollaan puhuttu jopa 3 tunnin puheluita. Se on aivan hurjaa, sillä minä en juuri puheluita iltaisin jaksa puhua.

Ollaan juteltu aamu neljään, eikä olla maltettu lopettaa. Ollaan ostettu teatterilippu ja käyty gaalaillassa. Ollaan suunniteltu lomamatkaa ja pelätty tulevaa. Ollaan puhuttu sairauksista kuten vanhat ihmiset puhuu ja naurettu sen jälkeen asialle, silmät kyynelissä. Ollaan kertailtu historiaa ja tehty ruokaa.

Molemmilla on tulppa irronnut ja juttua riittänyt. Saa nähdä mitä tuleva tuo.

Minulla on tapana pelätä ihmissuhteissa nopeaa etenemistä. Olen kova jarruttelemaan ja keksimään verukkeita etääntymiselle. Tunnistan heti itsessäni tämän tavan.

Olen aika tyrmistynyt. Tyrmistynyt ennen kaikkea siitä, että tuo ihminen lukee minua kuin avointa kirjaa ja näkee koska olen luikkimassa karkuun.

Ujostutti kertoa tästä! Aivan typerää ujostella sitä, että tapaa 40 vuoden jälkeen ihmisen, jonka yhä tunnistaa! Hassua on sekin, että molemmat oltiin ajateltu toisia hetki ennen tuota maagista aamua.

Välillä olen ahdistunut siitä, että minun on raivattava aikaa toiselle. Haluaisin yhä elää haamun aikatauluja. Haamun, joka menee töihin, kauppaan, kotiin, äidille, kotiin ja nukkumaan, herätäkseen taas töihin. Haamun elämässä kaikki oli niin selvää, että!

On se outoa, jos miehen kanssa voi nauraa ja itkeä ja jutella niin, että sanat roiskuu suusta ja vieläpä suomen kielellä.

Yhtenä aamuna kaikki voi kääntyä päälaelleen, kenen tahansa elämässä. Odota vaan, saattaa se sattua sinullekin.

Pitää vain muistaa vastata kutsuun, että joo, jos sen saa.

Aika näyttää!

Bythe<3

iirispiiris

4 kommenttia artikkeliin ”Ujostuttaa kertoa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s