Mielen Lokerot 60+

Synnytys jakkaralta

Voihan Jakkara, ja pallit!

Kumpi sattuu enemmän? Potku munille vai synnytys?

Yhtenä päivänä ennen joulua, miespuolinen työkaverini esitti tuon kysymyksen…

Jokainen toimiston naisista terästäytyi, suoristi kehonsa ja lausui painokkaasti – Synnytys tietenkin

  • Jaa, no munille sattuu aika pitkään kans… Kaaduin tuos just pyörällä, mies jatkoi…
  • joo, joo, sattuu varmaan, mutta lyhyemmän aikaa!

Taukotilan ilmapiiri sähköstyi, esiin pulpahti synnytysmuistoja. Naisten silmissä leimahti valo, kipinät ja nuo maagiset hetket synnyttämässä …

Jakkaralta oli helpompaa ponnistaa

Synnytysjakkara on hevosenkengän mallinen, puinen, matala jakkara. Kuvan jakkara ei ole synnytysjakkara, mutta halusin synnyttää jakkaralta aikoinaan!

Ehkä joku lukija miettii, olisiko jakkara hyvä vai huono apuväline ja siksi päätin kertoa oman kokemukseni.

Jokainen meistä toimiston naisista oli kokenut erilaisen synnytyksen.

Olin ainut, joka oli hifistellyt vauvansa maailmaan jakkaralta.

Photo by freestocks.org on Pexels.com

Synnytykseen liittyvät tunteet yllättivät

Vauvat tulevat jos ovat tullakseen. Heillä on omat aikataulunsa.

Älä usko mitään tai ketään muuta kuin sitä, että luonto järjestää asiat oikein! Oli lopputulos mikä tahansa.

Pätevät lääkärit väitti, etten tule raskaaksi, koska endometrioosi oli tuhonnut toisen munasarjan ja tauti oli vaikea.

Ihme tapahtui, tulin raskaaksi, ilman lääketiedettä. Olin silloin 40- vuotias ja se oli paras aika tulla äidiksi – Siis minulle!

Olin onnellinen koko raskauden ajan. Olin ylpeä masustani ja innoissani tulevasta äitiydestä ja synnytyksestä.

Vähät välitin jos masuun jäisi arpia, öljysin sitä silti iltaisin.

Vähät välitin jos rinnat repsahtaa, viis niiden seksuaalisesta merkityksestä, minä halusin imettää.

Synnytys onkin yllätys

Synnytyssairaalassa olin vihainen kaikelle mikä liikkui.

Jopa verhoille.

Kätilölle, miehelle, alati soittavalle äidille, sairaalan yöpuvulle, isoille valkoisille sukille, typerille tossuille, peltiselle tarjottimelle, liian lyhyelle sängylle ja sille, ettei sairaalassa ollut ammetta missä synnyttää… Olisin halunnut amme synnytyksen…

Miten minä, raskaudesta iloinnut, koin yhtäkkiä voimakasta vitutusta?

En sanonut asiaa ääneen, koska se olisi pilannut hartaan tunnelman.

Vaaleanpunaiset unelmat olisivat rapisseet alas jos olisin kironnut tai kertonut etten ollut enää niin innoissani vaan olin vain kauhuissani.

Olin valmistautunut kuin urheilija, 9 kk.

Mulla oli kaikki vermeet ja vetimet mitä piti olla, oli itkuhälyttimet, otsakuumemittarit, oli babysitterit, oli imetystyynyt, luukulliset rintaliivit…

Jakkara oli pelastaja

Tukka näkyy jo…Työnnä, työnnä…

Pitkä tumma tukka, ponnista vielä, käskytti kätilö.

Istuin jakkaralla ja se tuntui hyvältä. Jalat olivat harallaan ja kätilö oli alapäässäni kiinni. Sain katsekontaktin häneen. Mies tuki takana. Hänkin istui jakkaralla.

Hän liikkui vartaloni myötä. Se oli kuin moottoripyörällä ajoa. Minä olin ohjaksissa ja edessä oli kiemurainen tuntematon maasto.

Oloni oli turvallinen, mutta en uskonut itseeni synnyttäjänä.

Vihasin kätilön ärsyttävää naamaa. Samaan aikaan olin hämilläni miksi vihasin tuntematonta ihmistä?

Päässäni soi!

  • En osaa!
  • En osaa ponnistaa!
  • En omaa jumppa lantiota
  • En saa kakkaa ulos, koska olen suurimman osan ajasta ummella! Miten saisin vauvan ulos?

Jälkikäteen ymmärrän miten paljon MINDSET vaikutti.

Mindsetillä on mieletön merkitys kaikessa.

Tulin raskaaksi, kun tein sille päässäni tilaa.

Ennen sitä olin tehnyt tilaa ajatukselle, etten tule raskaaksi, koska lääkärit niin väitti.

Ennen sitä en oikein uskonut, että niin suuri asia kuin äitiys osuu kohdalleni.

Photo by Rafael Henrique on Pexels.com

Jakkaralta paras tuki

Mies istui takana ja kietoi vahvat kädet ympärilleni. Tunsin hänen kehonsa omaani vasten.

Hän tuki kivusta kiemurtelevaa kroppaani.

Jakkaralla tuki on konkreettinen, se on keho kehoa vasten.

Ponnistin jakkaralta 4 kiloa 300 grammaa painavan vauvan.

Huutaa ei saanut, kätilö kielsi. Se vei ponnistamisvoimat.

Tiedän, että jakkara oli minulle paras vaihtoehto painovoiman takia.

Synnytys oli kaunis ja loppujen lopuksi helppo ja nopea.

Ainoa negaatio jakkaralta synnytyksestä oli jälkivuoto. Jakkaralla se on normaalia runsaampi.

Pakko mainita, että minä en huutanut synnyttäessä, koska halusin keskittää voimat, mutta ex- mieheni huusi! Ilosta!

Photo by Josh Willink on Pexels.com

Syyllisyys liittyy synnytyksiin

Synnytystarinat ovat erilaisia, eri kulttuureissa ja eri naisten kesken. Yksikään tuntemani nainen ei ole synnyttänyt jakkaralta.

Jokaisessa sairaalassa on jakkara tarjolla vaihtoehtona.

Naiset kokevat syyllisyyttä kaikesta, myös synnytys tavoista.

Varsinkin jos päädytään leikkaukseen, naiset kokevat epäonnistuneensa.

Se miten synnytetään on samantekevää!

Kun synnytys oli ohi, vihakin katosi sinne mistä tuli. Kiitin kätilöä hyvästä työstä. Jos minulla olisi valtaa, olisin korottanut kätilöiden palkat pilviin.

Vihan tunne oli avuttomuutta. Seinää vasten oloa.

Kun lapsi tuli ulos, kätilö kysyi …

– Eikö kumpikaan teistä kysy varpaiden tai sormien lukumäärää?

No, ei! Tiedämme, että lapsi on täydellinen!

Kaikki lapset ovat, oli varpaat tai ei.

Jos sinä harkitset synnytystä jakkaralta, suosittelen.

Liian tiukasti ei kannata synnytystä suunnitella. Asiaan kannattaa jättää joustovaraa.

Ei kannata suunnitella liian tiukasti.

Jää tilaa yllätyksille ja tunteiden kokemiselle.

Iloista joulua! Tämä synnytystarina sopii jouluun, sillä ainokaiseni oli vain 9 päivän ikäinen ensimmäisenä joulunaan.

Eilen, aattona olin häntä vastassa junalla ja nyt hän on 23 v…

Lämmintä, lempeää, hoivaavaa ja rentouttavaa joulua!

ByThe<3

iirispiiris

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s