Eläkeläisen päiväkirja

Bloggarin terveiset…

Monet haaveilevat bloggaamisesta, mutta eivät ole silti uskaltaneet aloittaa. Kun tiedustelen syytä, he vastaavat

  • esilläolemisen pelko
  • taidottomuuden pelko
  • arvostelun pelko
  • ketään ei kiinnosta pelko
  • rohkeuden puute
  • ilkeiden kommenttien pelko

Minä taas, syöksyin sementtiä päin, enkä osannut pelätä mitään, koska en tiennyt mitä bloggaaminen on.

Olen kirjoitellut blogeja kolme vuotta ja nuo vuodet ovat antaneet paljon. Jos sielusi sisällä on pienikin kipinä aihetta kohtaan, kannattaa ryhtyä bloggaajaksi.

Siinä voit ainoastaan voittaa, etkä hävitä.

Miten minusta tuli bloggaaja?

Sattuman sanelema juttu! Elämä heitti häränpyllyä. Irtisanouduin yhtäkkiä eläke virasta ,ja päätin tehdä elämällä jotain ennen kuin happanisin kokonaan.

Halusin tiputella sanoja ja tunteita paperille.

Olin vuosia sitten liittynyt Me Naisten lehden blogiyhteisöön, mutta unohtanut sen.

Koin liittymisen jälkeen sarjatulena suuria menetyksiä ja siksi unohdin koko asian. Lattia katosi altani.

Murheiden melskeessä kaikki harrastukset unohtuivat ja raahauduin päivästä toiseen suorittaen elämää, odotellen iltaa, ja kaiken vaikean unohdusta unen kautta.

Unelma blogin aloittamisesta säilyi. Se vain siirtyi ajassa eteenpäin. Asiat tapahtuvat aina oikeaan aikaan ja aika blogin aloittamiseen tuli eteeni yhtäkki.

En vain tiennyt miten aloittaa ja missä.

Blogille oli nimikin, Vintagenainen…

Googlasin uteliaisuuttani nimen katsoakseni kirjoittaako kukaan sillä nimellä.

Vintagenainen löytyi ja jäin lukemaan sen inserttiä, kateuden pistos rinnassani.

Kiukutti, joku oli ehtinyt ennen minua ja napannut nimen.

Halusin nähdä kuka! Klikkasin otsikkoa ja leuka loksahti auki.

Oma kuvani ponnahti Vintagenaisen otsikon takaa. Olin lukenut omaa inserttiä.

Huomasin, että WAU… Minulla on blogipohja MeNaisten blogiyhteisössä.

Otin yhteyttä MeNaisiin ja kysyin saanko vielä kirjoittaa pohjalle, joka oli seissyt vuosia tyhjänä ja muuttaa nimeksi GrannyNanny, koska olin lähdössä Aupairiksi Australiaan.

Se sopi ja niin minusta tuli bloggari.

MeNaisten blogiyhteisöä ei enää ole, mutta se oli hieno ja helppo alusta aloittaa.

Ensimmäinen blogikirjoitus jännitti

Olin hermoraunio ensimmäistä postaustani julkaistessani. Samalla olin onneni kukkuloilla.

Bloggaus on tunnepitoinen matka, halusit tai et.

Kirjoittelin sydämeni kyllyydestä MeNaisten blogiyhteisöön. Revittelin sanoilla ja nautin.

Suureksi yllätykseksi MeNaisten toimittaja Anna-Kaisa Vääräniemi otti yhteyttä Australiaan asti.

Tuntui kuin olisin voittanut lotossa. Olin niin onnellinen Anna-Kaisan yhteydenotosta ja sanoista.

Se oli ensimmäinen askel verkostumiseen. Pääsin kanssasisarten joukkoon blogiyhteisön face- ryhmään.

Anna-Kaisa kirjoitti jutun MeNaisiin Aupair ajastani. Olin niin ujo, etten kehdannut jakaa sitä omilla sivuillani tai edes mainita blogissani.

Blogatessa karaistuu!

Sana kehtaaminen on tärkeä ottaa esiin. On kehdattava olla esillä! Tai sitten ei kannata aloittaa blogia.

Ei sitä kehtoo vehtoo, ku ihmiset kahtoo… Tuo lause on vanha ja joutaa roviolle.

Voit olla varma, että valoon astuminen ärsyttää joitakin.

Kannattaako bloggaaminen ja tienaako sillä?
Uusien ovien avaaminen kannattaa aina!

Älä lannistu!

Ikävä kommentointi sattuu, tiedän, siitä selviää. Se sattuu, jos hengentuotetta arvostellaan.

Mitä bloggaus antaa?

Bloggaus tuo uusia ystäviä, elämyksiä ja kokemuksia, siihen voit varautua. Se tuo itsevarmuutta ja iloa.

On ihmeellistä, että juuri silloin kun olen herkimmillä ja pohtinut kannattaako jatkaa, jostain pulpahtaa hyvä palaute.

Tässä yksi ihana palaute jonka löysin erittäin heikkona hetkenä…

Elämäntapasymmetria blogin kirjoittaja 33 v Sofia, kuvaili blogiani niin kauniisti, että itku tuli.

Käy lukemassa koko postaus tästä linkistä.

https://xn--elmntapasymmetria-rqbb.fi/toivepostaus-mita-blogeja-seuraan/

Nappasin kuvakaappauksen, mutta loppulauseet jotka tuntuivat erityisen hyvältä eivät mahtuneet kuvaan, joten käy vilkaisemassa linkin kautta, jos kiinnostaa.

Kiitos kaikille muille kommentoijille myös ja sähköpostien lähettäjille.

Entäs karikot, miten niistä selviää?

En uskaltaisi enää lähteä noin ”polskis vain” bloggaajaksi… Ottaisin selvää bloggauksesta joltain gurulta.

Oli mikä harrastus tahansa, siinä on karikkohetkensä. Pahin hetki itsellä on se, kun pitää jakaa blogi lukijoille. Pystyn tekemään sen kerran tai korkeintaan kaksi viikossa.

Häpeästä pitäisi päästä, jos haluaa olla bloggari. Taistelen yhä tuon häpeän kanssa. Välillä se ottaa voiton ja nujertaa. Välillä minä otan voiton ja rohkaistun.

Kirjoitan mielelläni ja teen sen valmiiksi, mutta blogin levitys tökkii.

Ujous on miinusmerkki blogin menestymiselle.

Ajoin täysin karikolle ostettuani oman blogikodin WP:iin MeNaisten ajan jälkeen.

Enää ei ollut MeNaisten blogiyhteisön turvaa, eikä helppoa kirjoitusalustaa. Olin yksin, heikkojen teknisten taitojen kanssa.

Koodaaminen ja sen ymmärtäminen oli pahinta.

Stressasin, harmaannuin, itkin ja mokasin.

Huomasin olevani jumissa. Tunsin puutteeni ja heikot kohtani ja tarvitsin apua. En tiennyt miten edetä.

Kannattaako bloggaaminen ja tienaako sillä?
Antautua vai jatkaa?

Sitten tein sen. Ostin Tiia Konttisen kurssin. Mietin sitä pitkään.

Toinen vaihtoehto olisi ollut blogin lopetus. Enkä ollut siihen vielä valmis.

Suosittelen Tiia Konttisen kursseja, sillä hän oli selkeästi käynyt läpi saman kuin minä.

Kulkenut sen tien, yksin.

Tiian kurssiin upottamat rahat tulivat takaisin mielen rauhana ja lukijamäärän kasvuna.

Kannattaako bloggaaminen ja tienaako sillä?
Harrastitpa mitä vain, eteen voi tulla hetki jolloin on jumissa ja kaipaa valmentajaa.

No, tuottaako blogi?

Monilla ihmisillä tuntuu olevan oletus, että bloggaaminen on ihan hemmetin tuottoisaa alusta alkaen.

Ilmassa leijuu mielikuva, että rahan tienaaminen blogilla on helppoa.

Tai, että bloggari saa avata kauneustuotteita sisältäviä paketteja tiuhaan.

Ostan itse melkein kaiken mitä suosittelen. Jos en osta, merkkaan työn KAUPALLISEKSI YHTEISTYÖKSI- niin sanoo laki.

Kaupallisia yhteistöitä ei taida olla tälle vuodelle yhtään, koska en ole niitä haalinut.

Viime vuonna oli muutama. Sain ne omasta aktiivisuudesta käsin.

Palkkiot, jos niitä tulee, hoidan Eezy fi kautta, sillä silloin ne menevät oikein.

Entä affiliatelinkit, tuottavatko ne rahaa?

Sorry, haluan olla rehellinen. Kaikki riippuu lukija määristä ja siitä ostavatko ihmiset tuotteen suositukseni kautta.

Affiliate linkki pitää mainita * tähdellä postauksen alussa. Se ei ole merkki siitä, että blogilla tienaa rahaa. Se on merkki siitä, että toimii säännösten mukaan.

Teen affimainontaa mielelläni, sillä se sopii rakastamaani ammattiin – Kosmetologin työhön. Suosittelen tuotteita joista pidän ja joista kertominen voi auttaa muita.

Tämä ei ole yrittäjyyttä, tämä on harrastus, mutta jos jäisin työttömäksi työvoimatoimiston mielestä olisin yrittäjä.

Blogin pitäminen kumoaisi työttömyysturvan, vaikka tuloja ei olisi.

Älä jätä työtäsi! Asia on toinen jos olet julkkis, jolla on kymmeniä tuhansia seuraajia tai olet sisällöntuottamisen ammattilainen ja sinulla on kaikki aikaa panostaa yrittämiseen blogin kautta.

Kerron tästä rehellisesti, ettet joudu pulaan.

Älä lannistu, tämä on minun tarinani, eikä kaikki kulje samoja polkuja.

Ymmärrän mainostajia. On selvää, että he haluavat bloggaajalla olevan näyttöjä ja siksi uusiin, vasta aloittaneisiin ei kannata satsata.

Blogia ei kannata mielestäni aloittaa dollarin kuvat silmissä… Pitää rakastaa sitä mitä tekee.

Kaikki harrastukset maksavat, myös bloggaus

Oli harrastus mikä tahansa siitä pitää maksaa.

Niin tästäkin. WP: stä saa ostettua erilaisia pohjia.

Halvin on kuin auton kori ilman renkaita,rattia ja penkkejä. Vähän kalliimmassa on jo ratti ja penkit.

Sitä kalliimmassa on auton kori, ratti, penkit ja renkaat. Neljännessä saattaa olla jo sivupeilit ja valot kaiken muun lisäksi.

En tiennyt sitä. Luulin ostaneeni hyvän pohjan, mutta siitä puuttui renkaat ja jos renkaat puuttuu, blogi ei pääse eteenpäin.

Ei kannata ostaa summanmutikassa blogipohjaa. Itse tein niin.

Yks mitä ihminen katuu on se, ettei tehnyt elämässään sitä mitä oikeasti halusi.

Jos bloggaus on unelmasi, lähde kokeilemaan, ota avut vastaan ja mene kohti tuntematonta.

Bloggaaminen kannattaa. Jos minä onnistuin, onnistut sinäkin. Sinulla on taatusti hyvä tarina kerrottavana. On aika kirjoittaa siitä blogi!

ByThe<3

iirispiiris

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s