Kaunistamisen päiväkirja

Kollageenia kahviin- Kiitos!

Istuin bussissa ja aurinko paistoi. Vilkaisin käsiini ja ällistyin. Käteni näyttävät satavuotiaan käsiltä. Mitä ihmettä niille on yhtäkkiä tapahtunut? Olen unohtanut hoitaa sisäisesti ihoa. Pitäisikö lisätä taas kollageenia kahviin?

Joskus kädet olivat nuoret ja kimmoisat. Silloin niissä ei ollut rypyn ryppyä eikä pilkun pilkkua. Nyt kädet ovat läiskillä kuin Bryggarsin tilan lehmät, ja pinta muistuttaa rytättyä silkkipaperia.

On vaikea arvioida omissa kasvoissa tapahtuvia muutoksia, koska ei näe itseään ilmehtimässä, mutta käsissä huomaa muutokset helposti.

ryppyiset kädet kaipaavat kollageenia!

Kollageenia on kahta lajia…

Bussissa istuessani muistin kollageenin. Siitä innostuin joku aika sitten.

Uskon sisäiseen kauneudenhoitoon.

Olen syönyt kollageeni kapseleita pari vuotta sitten. Niitä piti niellä 4 per päivä.

Jauhoin kapselit smoothien sekaan, mutta jotenkin homma rupesi tökkimään.

Kollageenia on saatavilla monessa muussakin muodossa. Jauheena, shotteina, voiteina ja seerumeina.

Kollageenin valmistus ihossa hidastuu jo 25 ikävuoden jälkeen… Joten huh… lisiä tarvitaan.

Kollageenin tehtävä on pitää iho, jänteet, nivelet ja kudokset kimmoisina ja toimintakykyisinä. Eli se on vähän kuin ruoskiva jumppamaikka ihon sisällä… Yks, kaks, jaksaa, jaksaa… vielä yksi kyykky…

Kollageeni on erittäin tärkeä ainesosa ihossa. 70% ihon kuivapainosta on kollageenia.

Markkinoilla onkin kahta kollageeni lajia. Toinen nivelille ja toinen kauneudenhoitoon.

Ensimmäisen kollageeni jauheeni tilasin ystävän kautta Japanista. Se oli Asahi kollageenia.

Tuntui hassulta sekoittaa kollageeni aamukahviin, mutta kun siihen tottui se oli loistavin ja helpoin tapa.

Asahi kollageeni ei muuttanut kahvin makua ja se suli kahvin sekaan täydellisesti. Asahi kollageeni oli ihanin koostumukseltaan.

Kollageenia on hyvä ottaa suositeltu annos heti alkuun, jotta tulokset pääsevät kehittymään. Jos pihtaa määrässä, tuloksia ei synny. Aloitusannos on 2500 mg.

Kollageeni jauheiden mukana tulee annosmitta, jolla määrän säätely on helppoa.

Puhtaan kollageenin voi sekoittaa kahviin!

Kollageenin lisäys kahviin näkyy ihossa parissa kuukaudessa!

  •  Sileämpi iho
  • Kiinteytynyt iho
  •  Raikkaampi iho
  •  Pienemmät huokoset
  •  Selluliittikin sulaa…( en ole huomannut, mutta sitäkin luvataan)
  •  Nivelet voivat paremmin, joustavuus säilyy

Mihin huokosten pienetyminen perustuu?

Mietin sitä, sitten käsitin että tietenkin ihon pinnan kimmoistumiseen. Kun kollageeni ja elastiinisäikeet, eli kaatuneet tikapuut ihomme sisällä nousevat pystyyn, ihon reijät pienenevät sen seurauksena.

rypistyneet kädet kaipaavat kollageenia!

Voiko kollageenille olla allerginen?

Joku voi olla allerginen kollageenin lähteelle… Se tietenkin kannattaa selvittää, jos herkkyyksiä löytyy tai olet vegaani. Suurin osa kollageenista on tuotettu merenelävien sidekudoksesta ja jos olet kala-allergikko kannattaa tutkia asiaa syvemmin.

Kollageenit on pakattu kuukauden annospusseihin, mutta nyt käyttämäni Puhdas sisältää 15 annosta.

Se on ihan hyvä tuote, eli ok, mutta ei sovi minun mielestäni kahviin, sillä en kaipaa mansikan makua kahvin sekaan. Kuvien kollageeni sopii hyvin juotavaksi yksinään tai vaikka smoothien seassa tai aamupuurossa, jogurtissa jne…

Kollageenia kahviin, kiitos!

Kollageeni on kehomme proteiini ja ikääntymisen myötä se hupenee hupenemistaan… Joten lisää tarvitaan ulkoa päin.

Tuloksia tulee kollageenilla, sen olen huomannut. Kahviin tai smoothieseen lisättynä, kollageeni on helppo tapa vahvistaa ihoa.

ByThe

iirispiiris

4 vastausta artikkeliin “Kollageenia kahviin- Kiitos!

  1. Moikka! Kiitos hienosta postauksesta. Oletko huomannut itse nivelissä selkeetä eroa kollageenin käytön myötä? Itsellä polvessa nivelrikko ja mietin , että saisinko apua kollageenista myös tähän. No, syön kollageenia tällä hetkellä kauneudenhoidon näkökulmaan ja ihonvuoksi, mutta jos se auttaa myös niveliä niin hyvä!

    Tykkää

    1. Kollageenia on myynnissä kahta lajia, toinen enemmän ihon hoitoon ja toinen niveliin… Beauty nimike on enemmän iholle, Minulla on nivelrikot myös molemmissa polvissa ja kyllä Kollageeni auttaa, eniten on kuitenkin auttanut liikunta nivelkipuihin, vaikka ne kivut aluksi pysäyttää… Mutta pysähtyminen ja liikkumattomuus pahentaa kipuja. Toiseksi eniten on auttanut kinesioteippi… Se on suorastaan pelastaja… Msm jauheen olen kokenut hyväksi myös. Tsemppiä ja kiitos ihanasta palautteesta. Mukavaa kevättä, ☀️

      Tykkää

  2. Kiitos informoivasta kirjoituksesta! Etsin parhaillani tietoa siitä mihin kaikkeen kollageenista on, sillä sain vastikään suosituksen käyttää sitä nivelvaivojeni hoitoon. Tämä on minulle kokonaan uusi aihealue ja olet kiinnostavasti verrannut kollageenin toimintaa kaatuneiden tikapuiden korjaamiseen.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista:) Ne aina ilahduttavat. Tällä hetkellä käytän PUHDISTAMON MTC ketokollageenia. Kollageenia on todella kahta lajia, toinen enemmän nivelille ja toinen kauneuden hoitoon. Tykkään tuosta MTC-öljy ajatuksesta myös, koska itselläni on melkoiset nivelrikot. Kollageenista tuskin on haittaakaan, kannattaa kokeilla:)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s