Miten sosiaalinen eristäytyminen vaikutti hautajaisiin?

Kylläpä askarrutti… Hautajaiskutsu. Uskaltaako sinne mennä? Miten pukeutua? Miten suojautua? Entä jos joku yskäsee?

Miten syödä ja juoda maskin takaa?

Miten halata? Vain kengillä metrin päästä?

Entä jos itkettää ja maski kastuu? Ollako koko päivä märässä maskissa? Miten typerältä näyttää yhdistelmä silmälasit, maski ja korvakorut?

Voi Korona…Olet kurimus! Jättäisit edes hautajaiset rauhaan! Tämä vainaja ei kuollut sinuun, hän kuoli toiseen viheliäiseen – Syöpään.

Hautajaisetiketti hukassa

En ymmärtänyt kirjoittaa kukkatervehdystä ja hätäpäissäni aloin miettiä lauseita kirkon penkillä. Sitten muistin hengittää ja ymmärsin, että murehdin taas turhia. Laskin kukkani nopeasti vaikka olisin halunnut seistä arkun vieressä ja pitää puheen. Minusta vaan ei ollut siihen…

Juhlapaikalla meitä oli enemmän kuin kymmenen ja yritimme kaikki unohtaa Koronan. Toki joudumme nyt miettimään, seuraako hautajaisista Korona? Se kävi eittämättä mielessä ja tiirailin yhden jos toisen silmän seutua… Onko punertavaa näkyvissä?

Vaikka olen oman tilan perään, olen samalla tosi kiinnostunut ihmisistä ja juttelu heidän kanssaan kuuden karanteeni viikon jälkeen oli mahtavaa.

Mitäkö elämä on?

Mitä on elämä? Se on puurtamista jonkun asian eteen. Tavoite, joka saavutetaan tai ei. Tulla joksikin joka on joku. Ja jossain välissä rakastua tai tuntea tunteita ihmisiin ja selvitä tilanteista joita meille annetaan.

Uudenlainen huoli on tasapäistänyt meidät kaikki. Kukaan ei tiedä miten tästä eteenpäin ja mitä tapahtuu. Kaikki on kuin kauhufilmiä, jossa odotetaan jotain suurta pahaa saapuvaksi.

Ehkä tämä tästä

Kevät on pitkällä. Linnut laulavat ja aurinko paistaa. Ulkona näyttää kaikki hyvältä. Kaupoissa hiljaiselta, kaduilla kuolleelta, mutta jossain kuhiseee… Vilkaisu sosiaaliseen mediaan ja PUM siellä kuhisee nyt myyjiä, myyjiä, myyjiä.

Mietin, että onko tämä SE oikea hetki myydä? Pöly leijailee yhä ja jokaisella on huolensa, niin moni on menettänyt toimeentulonsa. Entä ne pienimmät ja hankalimmissa tilanteissa olevat?

Ilmasto on puhdistunut, mutta sosiaalisen median savu sankennut. Kaikkea ei uskalla edes lukea.

Loppujen lopuksi

Loppujen lopuksi ei ole tärkeää miten paljon painat, miten suuri rahamäärä tililläsi on tai miten hulppeassa linnassa asut, tärkeintä on se, että sydämessä on lämmin välke ja se pulppuaa iloa. Rämäkkä nauru pelastaa niin paljon. Sain nauraa vainajan kanssa paljon. Hänessä paistoi ilo ja rentous loppuun asti.

Vanhemmuuttaan ihmisen perusluonne tulee esiin. Se kristallisoituu. Vieras, joka tulee mukaan elämään loppupuolella näkee ihmisen summan. Ei hänen osiaan.

Jokainen tekee virheitä. Emme saa ohjekirjaa syntyessämme. Saamme nipun vaatimuksia siitä miten käyttäytyä ja olla ja siitä mitä pitää saavuttaa. Aivomme pumpataan täyteen maailman tietoa, ja niiden oppiminen arvotetaan.

Mutta tärkeimmät taidot, lähimmäisten kohtaaminen, äitiys, isyys ja ystävyys ja kumppanuus jää luonteemme ja mallioppimisen varaan.

Ne taidot ovat hetkien heittämiä, tilanteiden armoilla olevia.

Tutustuin hyvää ihmiseen hänen elämänsä viimeisillä kilometreillä. Kävelimme niitä usein yhdessä. Opin häneltä paljon ja olen iloinen muistoistani. Sain olla mukana harvinaisen ihmisen elämässä.

Tätä on kauheaa myöntää, mutta hautajaisissa olen iloinen vainajan puolesta. Hän pääsee vapaaksi kaikista elämään liittyvistä vaatimuksista ja kivuista. Hän on ylittänyt voimansa moneen kertaan ja nyt ei tarvitse enää. Hän pääsee lepoon.

Energia ei fysiikan lakien mukaan koskaan kuole, mutta koneistomme sammuu.

Pappien sanoista saa aina jotain

Olen kömpelö hautajaisetiketin suhteen, mutta pappien sanoista voi aina ammentaa jotain viisasta. Sain kiinni tämän ajatuksen, jonka puen omiin sanoihin.

  • Kukaan ei lähde päivääkään aiemmin tai voi lähdöstään myöhästyä. Lähdöt on määrätty. Tavat lähteä ovat erilaiset. Maallinen majamme muuttuu tuhkaksi, mutta muistot jäävät meistä elämään.

Oikeastaan nyt on aika otteelle Eino Leinon runosta Lapin kesä, en tiedä miten tämä liittyy tunnelmiin, mutta jotenkin kuvaa omia pohdintojani.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, – miestä toiveen tosiaan,
miest’ aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill’ ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

ByTheHeart

iirispiiris

    1. Hei, sinulla ei oo aavistustakaan miten ihanalta kommenttisi tuntui ja miten oikeaan aikaan sen sain. Kiitos 💕 oli ihanaa, kun kommentoit ja hyvää vappua

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: