Surffikylä Avalon Beach

Oletko sinä ajatellut matkustavasi Australiaan?

Minä en ollut. Se oli mielestäni liian kaukana ja pelkäsin etukäteen krokotiilejä, käärmeitä, hämähäkkejä, ihosyöpää ja aboriginaaleja.

Olin täynnä ennakkoluuloja, mutta kohtalo paiskasi minut sinne. Just like that.

Päätin pistää pelot takataskuun ja katsoa millaista siellä on.

Tässä jännittynyt Australiaan lähtijä, juuri ennen matkaa…

Pitkä lento askarrutti. Kestävätkö korvani? Iskeekö veritulppa? Saanko nukuttua? Onko laukuissa ylipainoa? Esiinnynkö Australian seuraavassa tulli ohjelmassa leipien kera, tukka pystyssä, tinkaamassa, etten tiennyt säännöistä?

Välilasku oli Singaporessa. Oli mahtavaa päästä Changin kentälle. Käyskentelin pitkin ja poikin sen käytävillä saadakseni veren virtaamaan jaloissani.

Australian tullissa

Minua oli peloteltu Australian tullin tiukkuudesta. Mieltä painoi laukussa olevat leivät, suklaat ja lenkkikengät joilla olin saattanut astua koirankakkaan…

Australian tulli oli nopea, joutuisa ja ystävällinen. Taas jouduin toteamaan, että pelot ovat turhia, pelkkiä jarruja ja jos niitä kuuntelee, ei pääse eteenpäin.

Hostperheen äiti oli minua vastassa kentällä. Aamu oli aikainen ja hän oli herännyt neljältä lähteäkseen minua vastaan.

Kysymyksiä joihin ei tiedä vastauksia

  • Mitä jos he eivät pidä minusta?
  • Mitä jos lapset haluavat nuoremman Nannyn?
  • Mitä jos en kestä ja osaa ?
  • Mitä jos rikon siellä jotain?
  • Mitä jos en uskalla ajaa vasenta puolta?
  • Mitä jos he ovat pettyneitä minuun?
  • Mitä jos tämä onkin typerä idea?
  • Mitä jos koti-ikävä käy ylivoimaiseksi?
  • Mitä jos kotona tapahtuu jotain, joka vaatii palaamaan?
  • Mitä jos loukkaan itseni, käärme puree tms?

Minussa asuu riittämättömyyden tunne ja se jos joku osaa kysyä kysymyksiä…

Sydneyssä on helppo hengittää

Vedin keuhkot täyteen Sydneyn ilmaa ja sitä oli oudon helppoa hengittää. En saanut irti silmiäni taivaasta. Siinä oli jotain ihmeellistä. Se oli kirkas korkea katto, jonka sisällä kimalsi kultaa… Kulta oli aurinko, joka oli putkahtamassa esiin.

Vaikka vieressäni istui ventovieras ihminen, minusta tuntui, että tunsimme entuudestaan. Juttelu oli helppoa ja meillä oli samantyyppiset arvot.

Matkasimme pienten kylien läpi ja ihmettelin salaa miten ”oudoilta” ne näyttivät. Niissä oli repaleinen tyyli…

Ihmisen psyyke ei pysy aina mukana muutoksissa. Se ottaa vastaan sen mitä jaksaa. Vasta nyt tajuan miten shokissa olin.

Jetlag kesti pari viikkoa

Rantaviivaa oli loputtomasti. Kuulin kylien nimiä, mutta mikään niistä ei jäänyt mieleeni. Olin aivan sekaisin, jetlagista ja pitkästä lentomatkasta.

Meri kimalteli kuin foliopaperi ja valkoiset paatit kelluivat hopean keskellä. Lumouduin. Näkymä voitti Itä-Helsingin ankean ostarin, jossa aiemmin työskentelin.

Näitä tyrskyjä katselin ja ihmettelin miten hienoa elämä on

Lasten tapaaminen jännitti

Kurvasimme korkeaa mäkeä pitkin tulevaan kotiini. Siellä minua odotti kolme poikaa (4v, 7v, 9 v) ja isä. Olen aina pärjännyt hyvin lasten kanssa, joten päätin luottaa siihen, että löydämme yhteyden.

Makuuhuoneeni henki rauhaa, asuin kolmikerroksisen talon alimmassa kerroksessa. Minulla oli keittiö, olohuone , vessa ja makkari… Päätin itse, etten tule kertomaan perheestä blogeissa, sillä he tilasivat apulaisen, eivät bloggaria.

Jokainen päivä oli uusi ja jännä.

ensimmäinen ilta ja tämä auringonlasku

Maailma on ihmeellinen! Voiko ihminen enää olla yhtään onnellisempi? Irtisanominen kannatti!

ByTheHeart

iirispiiris

%d bloggaajaa tykkää tästä: