Irtisanouduin ennen eläkeikää

Asiaan ei liittynyt draamaa, kohtauksia, kaunaa, eikä riitaa. Irtisanoutuminen ei ollut käynyt mielessä. Alitajunnassa kyllä, mutta en uskonut sitä koskaan tekeväni. En olisi niin hullu, että jättäisin vakituisen ja kohtuullisen hyvän työn noin vain.

Näin luulin, kunnes eräs aamu koitti. Se oli ihan normaali aamu. Tein rutiinit ja lähdin iloisella mielellä töihin kävelymatkan päässä olevaan apteekkiin. Aamulla en tiennyt, että palaan kotiin ilman työpaikkaa ja edessä häämöttää kolmen kuukauden karenssi johon minulla ei totisesti ollut varaa.

Se vain tapahtui. Sanat tipahtivat suusta.

Sanoin, etten jaksa tätä enää.

Minusta oli tullut joku muu

En silloin tiennyt mitä en jaksanut. Nyt tiedän. Olin opiskellut eri ammatin mihin olin joutunut.

Tittelini (kosmetiikan tuotepäällikkö) oli mukavan kuuloinen, mutta todellinen työni oli kaukana siitä. Istuin kassalla ja hoin numeroita ja näytin vuoronumeron paikkaa päivät pitkät. Asiakkaat näkivät minut kassalla päivästä toiseen, eivätkä edes tienneet varsinaisesta ammatistani.

Osoitin missä Burana on, mutta en saanut kertoa siitä muuta.

Turhauduin. Olin kadottanut ammattini, identiteettini, minut! Surin, etten saanut toteuttaa rakastamaani työtä ja tuoda esille sitä mitä osaan. Olin sentään ollut yrittäjä ja toiminut haasteellisissa tehtävissä.

Tuntui, että pääni on veden alla- tukehdun

Myin silloin tällöin huulirasvan ja muutaman purkin kosmetiikkaa, Apteekissa ei päässyt kunnolla esittelemään tuotteita. Joskus ehdin sanoa pari sanaa, mutta sitten vuoronumero kilahti ja asiakas meni hakemaan reseptiään ja kaupat jäivät tekemättä.

Budjetissa minut muistettiin ja siinä vaadittiin suuria kasvuja kosmetiikka sarjoille, mutta aikaa ja asiakkaita myyntitapahtumaan ei ollut.

En toki syytä siitä ketään, apteekkiin tullaan hakemaan kivun lievitystä ja usein asiakkaat ovat sairaita sisälle astuessaan, eikä heidän keskittymiskykynsä ja voimansa riitä ryppyvoiteiden tehon ihmettelyyn.

Älkää käsittäkö väärin, en aliarvioi kassatyötä, se on arvokasta. Se ei vaan sovi minulle.

Olisin halunnut tehdä omaa työtä. Työtä johon olen käynyt kouluni, opiskellut ja pyrkinyt. Hoin päivät pitkät fraaseja joilla ei ollut minulle mitään merkitystä…

Ja sitten se tapahtui.

Sanoin itseni irti noin vain ilman mitään tietoa tulevasta. Se lipsahti huuliltani, enkä ylpeyttäni sitä enää perunut.

Rintakehäni päälle istui norsu, en saanut henkeä

Irtisanomisen jälkeen tuli turvattomuus. Tajusin tehneeni jotain järkyttävää. Kurkkua kuristi, en meinannut saada henkeä. Olin muutama vuosi sitten menettänyt kaiken. Avioliiton, yritykseni, rakkaan ihmisen kuolemalle Jne… Menetyksiä oli aivan liikaa ja nyt olin antanut pois ainoan turvani. Työn.

Päässäni risteli rahtialus. Sillä oli painolastia. Etenkin toimeentulo… Yöllä en saanut unta… Silmät renkaina, katselin kattoon ja pohdin joudunko pahvilaatikkoon asumaan. Työn menetys on kova pala… Se on järisyttävä pala…

Samanaikaisesti tunsin hurjaa riemua. Vapauden tunne ryöppysi sisältäni, kuin padon ylittänyt virtaus… Sain tilaisuuden tehdä jotain uutta.

Päätin, että tämä on mahdollisuus ei menetys!

Nollatilassa ihminen on luovimmillaan. Siinä kaikki on mahdollista tai mahdotonta. On vain valittava kumpaan kenttään haluaa itsensä kiinnittää.

Päätin kiinnittyä mahdollisuuksien kenttään. Siellä on niin paljon helpompi hengittää.

Muistin lukeneeni jutun naisesta joka oli GrannyNannyna jossain päin maailmaa.

Aikuinen aupair, mikä se on?

Riemastuin ajatuksesta, että voisin lähteä kauas, johonkin jossa paistaa aurinko. Klikkasin itseni Suomalaiset aupairit sivustolle ja poks, siellä oli paikkoja vino pino…  Yksi ilmoitus kiehtoi… Luin sen kymmeniä kertoja ja aloin nähdä itseni siinä ilmoituksessa.

Kun näen itseni jossain, sinne pääsen. Oikeat asiat tapahtuvat helposti ja tämä hoitui kuin tanssi. Sieluuni pulpahti uskomaton vapauden tunne. Sellaista en ollut tuntenut vuosiin.

Rutiinien täyttämä elämä puristaa ihmisestä ilon. Työ, jonka tekemisestä ei nauti, näivettää.

En uskaltanut kertoa siskolle enkä äidille, sillä häpesin

En kehdannut kertoa omaisille irtisanoutumisesta, sillä häpesin. Meidän suvussamme asiat mitataan työpaikan kautta. Meidän perheessämme ei arvosteta äkkinäisiä temppuja, eikä holtittomuutta.

Miten kertoa järkeville ihmisille, että lähtisin Australiaan, piikomaan?

He pitäisivät minua hulluna!

Olin töissä pari viikkoa irtisanomisen jälkeen ja naurahdin yhtenä päivänä työpaikkani kahvipöydässä, ettei sitä tiedä vaikka lähtisin Australiaan… Pomo katsoi minua kulmien alta ja sanoi

  • Sinä et nähnyt itseäsi enää tässä apteekissa, mutta Australiassako sinä mukamas itsesi näet?

(Olin kuulevinani pientä ivaa hänen äänessään)

  • Itse asiassa, näen itseni Australiassa vastasin sisäisestä varmuudesta hämmentyneenä

Viikon päästä olin tehnyt sopimuksen puolen vuoden pestistä Australiaan. Kaikki oli tapahtunut silmänräpäyksessä… Puhuin yhden puhelun tulevan HOST perheeni äidin kanssa ja päätin tarttua tilaisuuteen. Se tulisi varmasti olemaan -kerran elämässä- kokemus.

Voitte arvata miten perheeni ällistyi, kun he kuulivat lähdöstäni maapallon toiselle puolelle GrannyNannyksi.

Ihana, kamala muutos, oli parasta mitä ikinä olin itselleni tehnyt…

Niin matkasin pieneen surffikylään Sydneyn esikaupunki alueelle Avalon Beachille.

Heikko tilanne pakotti minut toimimaan ja pitämään kiinni uskosta, että mahdollisuuksia on muitakin kuin työttömyys.

Älä sinäkään epäröi muuttaa sitä mistä et pidä, oli se sitten työ tai ihmissuhde!

ByTheHeart

iirispiiris

kuvat pixabay + yksi omasta albumista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: