Eläkeläisen päiväkirja

Irtisanouduin ennen eläkeikää, alitajunta oli asialla…

Joka ikinen aamu kävin makuulle ja kuuntelin Silvan meditaatio nauhoitetta. Huomasin, että se rentoutti minua. Rakastin yhtä kohtaa, kohtaa jossa ääni sanoi, että elämä on oma Design. Kyyneleet virtasivat aina silloin silmistä. Eihän elämä niin ole mennyt!… Ei elämä ole ollut oma Design… Koko elämän olen muita palvellut ja jättänyt itseni viimeiseksi. Alitajunta sen tietää!

Pidin itseäni järkevänä. Minulla oli kohtuullisen mukava palkka, minua arvostettiin työpaikallani ja olin siitä kaikesta onnellinen. Se riitti.

Näin luulin, kunnes eräs aamu koitti. Se oli ihan normaali aamu, paitsi että edellisenä päivänä kuulin erään tuttavan itsemurhasta. Hän oli kaukainen ihminen minulle, mutta tuo uutinen triggeröi aivoni pakokauhun tilaan. Rakkaan kummipoikani itsemurha pulpahti taas mieleen.

Tein rutiinit ja lähdin töihin. Aamulla en tiennyt, että palaan kotiin ilman työpaikkaa ja edessä häämöttää kolmen kuukauden karenssi johon minulla ei totisesti olisi ollut varaa!

Se vain tapahtui. Irtisanoutuminen tipahti suusta.

Sanoin, etten jaksa tätä enää. Pienen hetken tunsin onnea ja helpotusta.

Alitajunta on varasto kaavoja

En ollut tiennyt etten jaksanut. En kuunnellut itseäni, ja jos se jotain kertoi, en kuullut. Mieltäni nakersi moni asia, mutta tarvitsin työtä selvitäkseni avioerosta, josta olin lähtenyt tyhjin käsin.

Tittelini (kosmetiikan tuotepäällikkö) oli mukavan kuuloinen, mutta todellinen työni oli kaukana siitä. Istuin kassalla ja hoin numeroita päivät päästään.

Turhauduin. Olin kadottanut ammattini, identiteettini, minut!Tunsin olevani ryöstetty. Siksi rentoutin itseäni joka aamu meditaation avulla, jotta jaksaisin tulevan päivän.

Surin kaikkea, kummipojan itsemurhaa, omaa avioeroa, työpaikkaa jossa en saanut toteuttaa rakastamaani ammattia, enkä tuoda esille sitä mitä osaan. Olin sentään ollut yrittäjä ja toiminut haasteellisissa tehtävissä, minulla oli paljon annettavaa, mutta minut typistettiin liian pieniin kenkiin…

Alitajunta on mahtavan voimakas toimija

Myin silloin tällöin huulirasvan ja muutaman purkin kosmetiikkaa, Apteekissa ei päässyt kunnolla esittelemään tuotteita. Joskus ehdin sanoa pari sanaa, mutta sitten vuoronumero kilahti ja asiakas meni hakemaan reseptiään ja kaupat jäivät tekemättä.

Budjetissa minut muistettiin ja siinä vaadittiin suuria kasvuja kosmetiikka sarjoille, mutta aikaa ja asiakkaita myyntitapahtumaan ei ollut.

En toki syytä siitä ketään, apteekkiin tullaan hakemaan kivun lievitystä ja usein asiakkaat ovat sairaita sisälle astuessaan, eikä heidän keskittymiskykynsä ja voimansa riitä ryppyvoiteiden tehon ihmettelyyn.

Älkää käsittäkö väärin, en aliarvioi kassatyötä, se on arvokasta, kuten kaikki työ on. Se ei vaan sopinut minulle.

Ja sitten se tapahtui.

Sanoin itseni irti noin vain ilman mitään tietoa tulevasta. Se lipsahti huuliltani, enkä ylpeyttäni sitä enää perunut.

Rintakehäni päälle istui norsu, en saanut henkeä

Irtisanomisen jälkeen tuli turvattomuus, mutta myös suuri huojennus. Tajusin tehneeni jotain järkyttävää. Kurkkua kuristi, en saanut henkeä. Olin muutama vuosi sitten menettänyt kaiken. Avioliiton, yritykseni, rakkaan ihmisen kuolemalle Jne… Menetyksiä oli aivan liikaa ja nyt olin antanut pois ainoan turvani. Työn.

Päässäni risteli rahtialus. Sillä oli painolastia. Etenkin toimeentulo, miten ikinä tulisin selviämään Helsingin hinnoilla ja asunnoilla ja saisinko enää työtä? En saanut unta yöllä… silmät renkaina katselin kattoon ja pohdin joudunko pahvilaatikkoon asumaan.

Työttömyys on kova pala… Se on kokemuksena pelottava…Asunnon menetys olisi vielä kovempi pala…

Samanaikaisesti tunsin hurjaa riemua. Vapauden tunne ryöppysi sisältäni, kuin padon ylittänyt virtaus… Sain tilaisuuden tehdä jotain uutta.

Päätin tietoisesti sekä alitajunnassa, että tämä on mahdollisuus, ei menetys!

Nollatilassa ihminen on luovimmillaan. Siinä kaikki on mahdollista tai mahdotonta. On vain valittava kumpaan kenttään haluaa itsensä kiinnittää.

Päätin kiinnittyä mahdollisuuksien kenttään. Siellä on niin paljon helpompi hengittää. Silva meditaatio sanoi yhä joka aamu, että elämä on minun oma Design…

Mieleeni pulpahti jotain jännää…muistin joskus lukeneeni jutun naisesta joka oli Grannynannyna jossain päin maailmaa.

Aikuinen aupair, minustako?

Riemastuin ajatuksesta, että voisin lähteä kauas, johonkin jossa paistaa aurinko. Klikkasin itseni Suomalaiset aupairit sivustolle ja poks, siellä oli paikkoja vino pino…  Yksi ilmoitus kiehtoi… Luin sen kymmeniä kertoja ja aloin nähdä itseni siinä ilmoituksessa.

Kun näen itseni jossain, sinne pääsen. Oikeat asiat tapahtuvat helposti ja tämä hoitui kuin tanssi. Sieluuni pulpahti uskomaton vapauden tunne. Sellaista en ollut tuntenut vuosiin. Kaleeriorjan kahleet vapauttivat jalkani tanssiin.

Rutiinien täyttämä elämä puristaa ihmisestä ilon. Työ, jonka tekemisestä ei nauti, näivettää.

En uskaltanut kertoa siskolle enkä äidille, sillä häpesin yhä

En kehdannut kertoa omaisille irtisanoutumisesta, sillä häpesin. Meidän suvussamme asiat mitataan työpaikan kautta. Meidän perheessämme ei arvosteta äkkinäisiä temppuja, eikä holtittomuutta. Meidän perheessä ei ole puhuta alitajunnan voimasta, sehän on humpuukia, eikä meillä muut meditoi. Se vasta hullua on!

Miten kertoa järkeville ihmisille, että lähtisin Australiaan, piikomaan?

He pitäisivät minua hulluna!

Olin töissä pari viikkoa irtisanomisen jälkeen ja naurahdin yhtenä päivänä työpaikkani kahvipöydässä, ettei sitä tiedä vaikka lähtisin Australiaan… Pomo katsoi minua kulmien alta ja sanoi

  • Sinä et nähnyt itseäsi enää tässä apteekissa, mutta Australiassako sinä mukamas itsesi näet?

(Olin kuulevinani pientä ivaa hänen äänessään)

  • Itse asiassa, näen itseni Australiassa vastasin sisäisestä varmuudesta hämmentyneenä

Viikon päästä olin tehnyt sopimuksen puolen vuoden pestistä Australiaan. Kaikki oli tapahtunut silmänräpäyksessä… Puhuin yhden puhelun tulevan HOST perheeni äidin kanssa ja päätin tarttua tilaisuuteen. Se tulisi varmasti olemaan -kerran elämässä- kokemus.

Voitte arvata miten perheeni ällistyi, kun he kuulivat lähdöstäni maapallon toiselle puolelle GrannyNannyksi.

Ihana, kamala muutos, oli parasta mitä ikinä olin itselleni tehnyt…

Niin matkasin pieneen surffikylään Sydneyn esikaupunki alueelle Avalon Beachille.

Heikko tilanne pakotti minut toimimaan ja pitämään kiinni uskosta, että mahdollisuuksia on muitakin kuin työttömyys. Alitajuntani oli muuttunut ja sinne oli tullut uusi kaava, joka sanoi kaiken olevan mahdollista. Myös minulle.

Älä sinäkään epäröi muuttaa sitä mistä et pidä, oli se sitten työ tai ihmissuhde! Jos kaipaat alitajunnalle uusia sääntöjä, Silva Method on suosittelemisen arvoinen, mutta erittäin voimakas työkalu. Se on vanha ja hyväksi havaittu keino työstää alitajunnan kaavoja.

Irtisanominen ennen eläkeikää kannatti. Se kannattaa aina jos ei ole tyytyväinen.

Bythe heart

iirispiiris

kuvat pixabay + yksi omasta albumista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s